Santalahti

Tänään suunnattiin nokka kohti Santalahden luontopolkua, jossa kameran laukaisin lauloi ja tytöt pitivät hauskaa. Oli ihanaa nähdä, miten Hilma nautti riehuessaan kuin hullu - ja Ninjakin jaksoi aivan mielettömän hienosti, siitä on tullut todella pirteä neiti. Pidemmittä puheitta, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa :

Ihana talvi!

Voi miten riemukkaasti alkoi pienen piisonin peppu heilua kun pakkauduttiin talvitamineisiin ja lähdettiin ulos riehumaan. Hilma ja Ninja tuntuivat ihan nauravan hepuloidessaan ulkona, puhumattakaan hihnan toisesta päästä. Oikeasti, sekä noiden turkkien (nyt ne on oikeasti VALKOISIA eikä ruskeanmustia) että yleisesti kypsymättömyyden siihen paskasäähän joka täällä aivan liian pitkään vainosi, takia, ollaan nyt lenkkeilty ihan hirveällä riemulla. 

Pakko myöntää, että oli ihanaa palata kotiin Kotkasta kun pääsi tyttöjen kanssa lenkkeilemään kunnolla. Ihana, kamala pentuaika - on ihanaa viedä Kiara jonnekkin vapaana hepuloimaan (se ei enää jäädy ihan sekunnissa), mutta toisaalta odotan sitä, kun se jaksaa lähteä kunnolla lenkkeilemään. Sillä aikaa nautitaan pentuajan hyvistä puolista ja lenkkeillään isojen kanssa.

Kiara Kotkassa

Kiara lähti perjantaina matkustamaan ensimmäistä kertaa Kotkaan - päätin ottaa mukaan tällä kertaa pelkän pikkuneidin, ihan vaan harjoituksen vuoksi. Miten taitava pikkuneiti se onkaan! ♥ Bussimatka meni täysin ongelmitta ja uudet ympäristöt ja tilanteet eivät ole haitanneet neitiä laisinkaan.

Nyt kun Kiara on ollut meillä kohta viikon, on neitiin päässyt tutustumaan paremmin ja sen todellinen luonne on alkanut paljastua. Kiara on kuin Pikku Myy - pieni ja pippurinen, erittäin päättäväinen ja omatoiminen tyttö. Uskon, että tämän pikkuisen seurassa tulemme viettämään monia erittäin hauskoja hetkiä.

Äsken käytiin vähän tutustumassa maastoihin täällä päin Suomea, tässä kuvia neidin seikkailusta.

5 vuotta Ninjailua

Oudoin - ja kaikkein rakkain - tuntemani Bichonneiti täyttää tänään 5 vuotta. Tytöt olivat tänään kolmisteen jäädessään päättäneet ilmeisest juhlia tärkeää päivää repimällä roskiksen auki... Nyt täällä raavitaan päitä kolmea ruskeanaamaista Bichonia katsellessa ja pohditaan, miten vaarallisia tyttöjen vetelemät broilerin koivet ovat niille olleet. Kiara on siis päässyt mukaan ensimmäisiin tihutöihinsä ja aiheuttanut ensimmäiset huolet omistajalleen - selvästi osa perhettä.

Tällaista tämä arki näiden hullujen kanssa on - ollut jo viiden vuoden ajan. Mutta juuri siksi se on kaikkein parhainta - näiden kanssa ei ole ikinä tylsää. Ja siitä voin kiittää etenkin maailman parasta ja persoonallisinta koiraa, Ninjaa. Onnea rakas <3

Kolmas pyörä

Niinhän siinä sitten kävi - kahdeksan mutaista tassua on nyt kaksitoista. Saanen siis esitellä, tässä perheemme uusi tulokas - jota ilmeisesti pitkän nimipohdinnan jälkeen kutsuttakoon Kiaraksi, virallisemmalta nimeltään neito on Yaluky's Guess Who I Am. 

Toinen ilta menossa tällä kokoonpanolla, ja kaikki on lähtenyt pyörimään jopa paremmin kuin odotin. Ninja tietysti on ilmeillään näyttänyt selvästi miten vihainen se minulle on, eikä osoita juuri mielenkiintoa pentua kohtaan - mutta tämä on yleensä Ninjan tapa osoittaa mieltään kaikkea uutta kohtaan. Hilma taas on innoissaan saatuaan uuden leikkikaverin - luonnollisesti oman lapsensa kanssa niillä on samanlaiset jutut.... 

Kaiken kaikkiaan Kiara on erittäin valloittava pieni prinsessa - erittäin hullu ja erittäin kaunis. 

Leidit liikenteessä

Koska meillä neidot elävät aktiivisesti mukana elämässä, ne myös matkustavat aktiivisesti mukana. Liikuttiin sitten bussilla, junalla, ratikalla, metrolla, autolla tai pyörällä,  tytöt tulevat tyylikkäästi mukana matkassa. Toivon mukaan pian kulkuvälineenä olisi oma auto - onhan se aina helpompi - mutta sitä odotellessa tytöt ainakin oppivat matkustamaan muillakin tavoin. 

Koska poikaystäväni asuu Kotkassa, matkustamme neitojen kanssa usein Matkahuollon busseilla. 2 h bussinpenkillä, omistajan sylissä - tai tassujen kuraisuudesta riippuen lattialla - taittuu ongelmitta. Pääkaupunkiseudun sisälläkin täytyy liikkua paljon bussilla, junalla tai ratikalla ja se sujuu hienosti - lukuunottamatta sitä kertaa kun Hilma nuorempana karkasi ratikasta omistajan ja Ninjan jäädessä vielä kyytiin.... 

Yleensä bussikuskitkin suhtautuvat suopeasti iloisiin, hiljaisiin ja hyvinkäyttäytyviin Bichonneitoihin, elleivät tyypit suorastaan valu hiekkaa uimisen ja hiekkahepuleiden jälkeen. Niin se tuleekin olla - mielestäni on ihanaa, että nelijalkaiset ystävämme ovat tervetulleita julkisen liikenteen kulkuvälineisiin. Sitä tulee kunnioittaa hyvällä, hiljaisella ja siistillä käytöksellä - samat pelisäännöt niin karvaisille kuin karvattomillekin matkustajille. Pidempää matkaa junalla taittaessa lemmikkivaunussa tapaa aina muita samanhenkisiä ihmisiä - esimerkiksi kun hain rottatyttöni junalla seinäjoelta, samasta vaunusta löytyi heti rottaihmisiä.

Hilma on sen verran utelias, että matkustaessamme se seuraa aktiivisesti tapahtumia - yleensä se räkii bussin ikkunat täyteen nenänjälkiään tai yrittää kurkotella pitkin käytävää halutessaan tietää mitä sekä bussissa että sen ulkopuolella tapahtuu. Ninja taas ottaa rennosti, yleensä vain nukkuen koko matkan. 

Miten teidän perheessä matkataan koirien kanssa? Kuuluvatko koirat mielestänne julkisen liikenteen kuvaan?



Ja vielä päivän loppukevennyksenä leipuriHilma! (kakun epäonnistuneisuudesta vastaavat vain kaksijalkaiset leipurit, kaakaojauheesta päässä liian utelias leipurikoira)